Kävin tänää kirjastossa ja lainasin pari uusinta Suosikkii ja Demii, viime kuun (kesäkuu 2011) Suosikissa oli tosi hyvä juttu "Syrjintää musiikkimaun vuoksi". Halusin tehä tästä ihan oman postauksen, koska ite oon joutunu lähes koko kouluajan tälläsen kohteeks ja tiiän et tähän tilanteesee voi samaistua niin monet. Kerron tässä pikkasen mun tarinaa tän asian saralta.
Mun musiikkimaku on vaihdellu mun 18-vuotisen elämän aikana oikeestaa laidasta laitaa, mun eka levy oli varmaanki joku Spice Girls, Tik Tak tai Nylon Beat. Pienenä kuuntelin kaikkee Smurffeista suomalaisii tyttöbändeihin ja Shakirasta Britney Spearsii, ne oli sillon kova juttu. Seuraavana tuli hurja hevarivaihe, uskokaa tai älkää, oon ollu kunnon goottityttö. Nykysin naurattaa muistella miten pukeuduin pitkii mustii nahkatakkeihin, niittivöihin ja meikkasin rumat pandasilmät. Kuuntelin sillon mm. Nightwishii, Tarotii, Panteraa, Children Of Bodomii, In Flamesii, Sonata Arcticaa, Slayerii ja Soilworkii. Tykkään nykysinki raskaammasta musiikista, ja suurin osa noist edellisistä bändeistä uppoaa edellee. Se oli kuitenki sellasta itsensä ettimisen aikaa eikä kestäny parii vuotta pidempää. Myönnetään, mun mielestä iskelmän saraltaki löytyy ihan hyvii artisteja ja bändejä.
Kaikki loksahti paikoillee musiikin saralta sinä vuonna ku Antti Tuisku osallistu Idolsii ja nous Suomen musiikkitaivaalle. Siinä vaiheessa tajusin viimein, millanen musiikki muhun uppoo ja millasee genree kuulun. Olin niin sekasin Antista ja se huomattii koulussaki, sillon alko se dissaaminen "Antti Tuisku on homo, se laulaa ihanku nainen, sen musiikki on kauheeta paskaa" ja sen jälkee henkilökohtanen nimittely. En koskaa hävenny sitä mistä tykkään, en sillonkaa, en koskaa jääny ns. alakyntee, koska olin sanavalmis ja iskin takasin samalla mitalla. Kuuennen luokan lopussa sain luokkakeskeisen stipendin "Vuoden uskollisin fani (vaikka kaikki haukkuvat antti tuiskua, iida on silti pysynyt uskollisena idolinsa rinnalla)".
Samanlainen meininki jatku koko yläasteen amista myöten, tosin se vaihtu sellasee vittuiluu ja niitten artistien dissaamisee. Sillonku aloin kuuntelee Anna Abreuta ja aloin käymää keikoilla, se sai jotenki uutta puhtia. Onko mitää ärsyttävämpää ku sua kutsutaa "Anna Abreu kakkoseks" ja "Pikku-Abreuks"? -.-'' Aina jos oltii Heininkans koulusta pois, kipeenä tai jotaa muuta, aina kuuli miten muut puhu "Ne on Anna Abreun keikalla, lol miten noloo". Mä en näytä tippaakaa Annalta enkä ymmärrä miten mun musiikkimaku muka näkyy ulospäin niin selvästi, et ihan randomit koulun käytävillä kyylää ja kuiskii "Kato mikä Pikku-Abreu", oumaigaat oikeesti. "Anna Abreu on pissis" -lause on kans aika tuttu, kappas että oon kuullu ton saman lauseen itteeni kohdistuen ihan älyttömän monta kertaa. En ymmärrä tota, koska musta ei saa lissua tekemälläkää.. vai mitä mieltä te ootte tästä?
Vaikka tollasta dissaamista on ollu jo monien vuosien ajan ja kuten sanottu, en oo koskaa hävenny sitä mitä kuuntelen ja mistä tykkään. Kaikilla on oikeus tykätä mistä haluaa, enkä tarkota ettei mielipiteitä sais sanoo, mut sen voi sanoo asiallisesti loukkaamatta ketää. Kiusaamisesta ei kannata välittää, parempi jättää sellaset ihmiset omaa arvoonsa, kyllä ne vielä tajuu miten tyhmää se on. Olkaa ihmiset ylpeitä mistä tykkäätte ja Antin sanoja lainaten kuunnelkaa omaa sydäntänne. Kiitos.
xoxoIida
3 kommenttia:
ihana postaus! mullaki oli tollast ala-asteel..
mua harmittaa et toi syrjintä on kohdistunu suhun, mut toisaalta oot sen myötä paljon vahvempi! tää postaus pitäis lukea jokaiselle ihmiselle niin tajuis ettei muita voi syrjii erilaisuuden tai jonku musiikkimaun takii!!!! :) <3
Kiitos :)
Mun kohalla tää ei loppupeleissä ollu mitää kovin vakavaa, mut joku muu samassa tilanteessa voi ottaa sen vaikka kuinka raskaasti. Kiusaaminen on niin tyhmää ja ajattelematonta, ne juuret saattaa uhrin kohdalla juontuu vaikka minkälaisii mittoihin myöhemmässä elämässä. Silti, kenenkää ei tarvi muuttua muiden hyväksynnän takia! <3
Lähetä kommentti